Olipa kerran – ei kovinkaan kauan sitten – pieni pohjoinen valtio, jossa asui uuttera, rehellinen ja lainkuuliainen kansa. Ankarat luonnonolosuhteet, suuremmat ja vahvemmat naapurivaltiot sekä niiden kanssa koettu historia olivat kasvattaneet kansasta hieman juron ja itsepäisen mutta samalla kyvykkään ja itsetietoisen. Yhteinen kieli, uskonto ja voimakas kansallistunto olivat synnyttäneet kansan keskuudessa ns. kansallisen heräämisen, joka oli lopulta johtanut valtiolliseen itsenäisyyteen. Uuden valtion oikeudellinen järjestysmuoto oli saanut vaikutteita sekä lännestä että idästä. Valistuksen synnyttämät yhteiskuntateoriat olivat välittyneet itsenäistyneen valtion valtiosääntöön sen läntisestä naapurista. Itäinen naapuri oli synnyttänyt uudelle, nuorelle valtiolle vahvasti laillisuusperiaatteeseen ja virkavastuuseen nojaavan hallintomallin.

Pienestä pohjoisesta valtiosta oli kehittynyt oikeusvaltio, jonka kansalaiset olivat voineet luottaa oman perustuslakinsa ja oikeusjärjestyksensä tarjoamaan oikeussuojaan. Lainsäädäntövalta, toimeenpanovalta ja tuomiovalta hoitivat tehtävänsä, kukin omalta osaltaan, siten kuin niitä koskeva lainsäädäntö edellytti. Kaikki luottivat lailliseen järjestelmään. Jokainen ymmärsi, että se piti sisällään jonkin verran ”byrokraattisia” menettelyitä, joita kuitenkin välttämättä tarvittiin varmistamaan sitä, että asiat saatiin käsiteltyä lainmukaisesti, muodollisesti oikein ja siten, että laki oli kaikille sama.

Laki ja virkavastuullinen ”byrokratiakoneisto” suojeli yksilöä sekä julkisen vallan että muiden yksilöiden taholta tapahtuvia oikeudenloukkauksia vastaan. Virkamiehiksi valittiin pätevimmät hakijat – ei sopivimpia. Huijarit ja kelvottomat virkamiehet erotettiin viroistaan ja pantiin tarvittaessa linnaan.  Kunnolliset kansalaiset saivat harjoittaa elinkeinojaan ja elää vapaina edellyttäen, että eivät rikkoneet lakeja. Näin valtio ja sen kansalaiset menestyivät ja vaurastuivat. Sosiaalisia järjestelmiä kehitettiin siten, että myös heikommin menestyville voitiin tarjota tukea ja turvaa. Valtiosta kehittyi demokraattinen hyvinvointivaltio, jossa asui vapaa, maailman onnellisin kansa.

Mutta tämä ei riittänyt. Kehitys kehittyi edelleen, eikä pieni oikeusvaltio enää tyydyttänyt sen innokkaita kehittäjiä. Oli ryhdyttävä kehittämään koko maailmaa. Tämä edellytti oikeusvaltion ”joustavoittamista”. Maailma on iso paikka, eikä sitä voitu saada kehittymään ”byrokraattisilla” tai liian pakottavilla oikeussäännöillä – näin ajateltiin. Oikeus- ja yhteiskuntajärjestystä piti muuttaa ”tarkoituksenmukaisemmaksi”. Tarvittiin joustava perustuslaki ja sen mukana mahdollisimman joustavaa lainsäädäntöä, jonka soveltamista eivät jäykät laillisuusperiaatteet häiritsisi. Tarvittiin joustava hallintokoneisto, josta asialliset, asteelliset ja alueelliset toimivaltarajat, sekä samalla vastuurajat, olisi häivytetty siten, että eri hallinnonalojen vastuita toiminnan lainmukaisuudesta olisi vaikea osoittaa.

Virkavastuu ja virkamiesten virkamiesoikeudellinen valvonta muuttui teoreettiseksi. Rikosoikeudellista seuraamusjärjestelmää ”kehitettiin” niin, että rikollisista tehtiin vankeinhoitolaitoksen asiakkaita. Samalla uuskielen logiikalla vankeinhoidon, kuten kaiken muunkin yhteiskunnassa maksavista verovelvollisista tehtiin verohallinnon asiakkaita. Ja koska maailman kehittäminen on kallista puuhaa, valtio eli yli varojensa, menetti rahansa ja velkaantui nopeasti niin, etteivät sen tuotantomahdollisuudet enää riittäneet synnyttämään hyvinvointia kansalle. Demokratia muuttui nimelliseksi ja kaikki valta keskittyi muutamille johtaville poliitikoille, jotka näyttivät olevan kiinnostuneempia kokonaan muiden kansojen kuin oman kansan hyvinvoinnista. Kansa sitoutettiin rahoittamaan sitä itseään huomattavasti vauraampia valtioita, jolloin se alkoi köyhtyä ja vaipua synkkyyteen.

Oikeudellisen vastuun rajojen hämärtyminen korvattiin lisääntyvällä kansalaisten valvonnalla, jolle tietotekniikan kehitys loi suorastaan häkellyttäviä uusia mahdollisuuksia. Lopulta lähes kaikki laillisuutta, yhteiskunnan vakautta, hallinnon luotettavuutta ja oikeusturvaa ylläpitävät normirakenteet olivat menettäneet valtiossa uskottavuutensa. Toisin sanoen kaikki oikeusvaltiokäsitteeseen aikaisemmin liitetyt itsenäisen ja suvereenin valtion ominaispiirteet oli vesitetty, ja valjastettu maailmanlaajuisten utopististen agendojen palvelukseen. Näin pienestä pohjoisesta valtiosta oli tullut jälleen pieni epäitsenäinen, suuren maailman vallanhaltioiden ja kansainvälisen tajunnantäyttöteollisuuden ohjauksessa oleva alamaisyhteiskunta.

Kansalaiset eivät voineet enää luottaa enempää itseensä kuin ”oman valtionsa” oikeudelliseen järjestykseenkään. Oikeusvaltiosta oli tullut ”epäoikeusvaltio”, joka oli alkanut kuvitella olevansa kokoansa suurempi ja ryhtynyt jakamaan oikeutta ja hyvinvointia koko maailmalle. Se oli menettänyt talonpoikaisen järkensä ja kohtuullisuuden hyveen, jonka rankka historia oli sille vuosisatojen aikana opettanut. 

Mitä tästä opimme?

Klassisiin etiikan hyveisiin katsotaan yleensä kuuluvan käytännöllinen viisaus, rohkeus, oikeamielisyys ja kohtuullisuus.

Tarinan opetus voidaan rinnastaa helposti vanhaan suomaiseen hölmöläistarinaan, jossa hölmöläiset rakensivat taloa. Talosta tuli muuten hyvä, mutta se oli täysin pimeä, koska he eivät ymmärtäneet rakentaa taloon ikkunoita. He yrittivät kantaa valoa sisään perunasäkeillä, mutta homma ei tietenkään ottanut onnistuakseen. Naapurikylässä asuva, hyvällä talonpoikaisjärjellä varustettu, Matti tuli kuitenkin apuun ja neuvoi hölmöläisiä leikkaamaan talon seiniin muutamia ikkuna-aukkoja, jotta valoa pääsee sisään. Tästä sinänsä hyvästä neuvosta innostuneina hölmöläiset hakkasivat pois kaikki talon seinät niin, että se luhistui maahan pelkäksi hirsikasaksi. Matin neuvo oli ollut oikea, mutta kukaan ei ollut opettanut hölmöläisille kohtuullisuuden kultaista keskitietä.

Onko nyt käynyt niin, että pienen pohjoisen valtion ”kehittäjät” ovat oikeusvaltioperiaatteen ja byrokratian pelossaan innostuneet liikaa, ja tuhonneet jo olemassa olleen, sinänsä kelvollisen oikeusvaltion, jonka menneet polvet olivat vuosisatojen aikana kokemuksella, viisaudella ja kohtuuden hyvettä noudattaen rakentaneet. – Sen aika tulee näyttämään.