Viime vuosisatojen aikana inhimillisen tiedon määrä on lisääntynyt suunnattomiin mittasuhteisiin. Jo jokaisella peruskoululaisella on mahdollisuus saada tietää maailman ulkoisesta todellisuudesta enemmän kuin suurimmat tiedemiehet tiesivät vain muutamia vuosisatoja sitten. Tietotekniikan kehitys on muuttanut tiedon kasvun eksponentiaaliseksi eikä ns.”tiedon” määrällä näytä olevan mitään äärirajoja. Tietojensa avulla ihminen on alkanut hallita maailmaa jumalan otteilla ja uskoo kykenevänsä huolehtimaan järkensä avulla kaikista ihmisen, samoin kuin koko luomakunnankin, olemassaoloon liittyvistä tarpeista ja kehityskuluista.

Samanaikaisesti tämän kehityksen kanssa on tapahtunut kuitenkin niin, että ihminen on menettänyt lähes täysin kosketuksensa omaan sisäiseen itseensä. Ymmärrys käsitteellisen tiedon takana olevasta metatodellisuudesta on ihmiseltä kokonaan kadonnut. Moderni ihminen on lakannut pohtimasta sitä, kuka on se ”tietäjä”, joka on tietoinen kaikesta siitä tiedosta, mitä erilaisina käsitteinä on hänen aivoihinsa ”koodattu”. Toisin sanoen ihminen on vieraantunut omasta tietoisesta itsestään. Hän on lakannut kyselemästä vaikeita kysymyksiä kuten, kuka minä olen tai mikä on kaiken tarkoitus jne. Tämän tyyppiset kysymykset on leimattu lapselliseksi ”filosofiaksi”, jolle ei ole annettu enää mitään tieteellistä arvoa.

Nyt näyttää kuitenkin siltä, että tiedon määrän räjähdysmäinenkään kasvu ei ole kyennyt – eikä selvästikään kykene - tuomaan tasapainoa, viisautta ja onnea yhä kaoottisemmaksi muuttuvaan maailmaan. On siis syytä palata kysymään, olemmeko kadottaneet inhimillisen tiedon tärkeimmän ulottuvuuden eli tiedon tietoisuudesta itsestään. Materialistinen tiede ei voi asiaa selvittää, koska tietoisuudessa ei ole kysymys aineellisesta todellisuudesta, vaan nimenomaan sen ”takana” olevasta metatodellisuudesta. Tämän vuoksi myös usko tieteeseen on tältä osin murenemassa.

Ihminen kaipaa kuitenkin luonnostaan kosketusta oman ajattelunsa tuolla puolella olevaan kokonaisvaltaiseen ja kokemukselliseen tietoisuuteen. Tämän vuoksi erilaiset, valtavirtaisesta ajattelusta poikkeavat, ihmisyhteisöt ja -ryhmät ovat aina ylläpitäneet pyrkimystä säilyttää kosketusta tietoiseen olemassaoloon. Hiljattain perustetun Tietoisen kasvun ystävät ry:n nimi kuvaa hyvin sitä, mitä maailma tällä hetkellä tarvitsisi enemmän kuin tiedon määrän lisääntyvää kasvua – tietoisuuden kasvua. Vain sen avulla syntyvällä uudella ihmisyydellä lajillamme saattaa olla mahdollisuus selviytyä edessä olevasta kaaoksesta. Enemmän tiedon ja tietoisuuden kasvun rajapintaa on valaistu äskettäin julkaistussa kirjassa Tiedon ulottuvuudet – Matka tiedon ja mystiikan rajoille, jota voin suositella asiasta kiinnostuneille.